torstai 29. elokuuta 2013

maanantai 24. syyskuuta 2012

huonekaluliikkeiden markkinointiblogi

Tätä tekstiä on kirjoitettu jo huhtikuussa 2010, voi olla, että paljon on muuttunut, voi olla että yhtään ei ole tilanne muuttunut. Taustalla tässä oli pyrkiä auttamaan entistä työnantajaani, kohtaamaan asiakaskuntansa siellä, missä asiakkaat suurimmaksi osaksi on: kotonansa netin ääressä. Suurin osa tekstistä on ehdotelmastani yrityksen markkinointitiimille, miksi heidän kannattaisi panostaa sisustusblogiini. Asia on viety eteenpäin jo yli kaksi vuotta sitten, eivätkä he ole toteuttaneet ideaa, katson heidän olleen erimieltä ja siksi uskallan julkaista tämän ehdotelmani muillekin.

Ollessani tällä huonekaluliikkeella törmäsin jatkuvasti siihen, että ihmiset halusivat joko
a) vitivalkoisia koteja,
b) valkea-beige-ruskea koteja tai
c) pääsääntöisesti valkoista, hiukan harmaata.

Jonkun tovin ihmettelin aikoinani, miksi kaikki haluavat samaa, kunnes ymmärsin, että lehdet ja sisustusblogit ovat täynnä, varsinkin vaihtoehto A:ta. Ihmiset hakevat suuntaa, vinkkejä, ohjeita, mitä ostaa, koska virheoston mahdollisuus pelottaa. Entä jos en tiedä, minkälainen kodistani tulee? Entä jos en tykkää? Kun ihminen näkee kodin, josta hän pitää, hän melkeinpä copy-pastena ostaa sen itselleen. "Kun seuraan tätä, en voi mennä pieleen."

Asiasta erikoisen tekee se, että silloinen kilpailijani, nykyinen työnantajani, oli myös huomannut tämän. He loivat omilla nettisivuillaan ihmisille inspiraatioita ja monet muut nettisivut, yrityksen ulkopuolisten ihmisten pyörittämät, tukivat myös tätä sisustusblogi maailmaa. Tuo työnantaja on IKEA. Olen kyllä ihan oikeasti aika kummastunut siitä, että edelleenkään millään muulla huonekaluliikkeellä kuin IKEA-ketjulla ei tunnu olevan omaa blogia. Ei Isku, Ei Masku, Ei Asko.

MIKSI?

Sisustusblogit ovat kovassa huudossa. Moni XX:n (työnantajan nimi) työntekijäkin, niin entinen kuin nykyinenkin, bloggaavat. Blogeissa esitellään hyvin usein jos kotona on vaihtunut järjestys tai jokin löytö on tehty. Blogeja lukevat ihmiset usein liittyvät tilaajiksi, jotta he saavat heti tietää kun jotain mielenkiintoista on ilmestynyt blogiin. Blogin lukijat hakevat usein uusia ideoita muiden blogeista.

Esimerkiksi Subway on harrastanut ennen blogimarkkinointia. Heillä oli keksitty henkiö, joka joka toisessa blogissa käsitteli Subwayta, esim. kävivät kavereiden kanssa syömässä. Ongelma oli kuitenkin, että se oli niin ilmiselvä markkinointikikka, ettei ihmiset ihastuneet blogiin. Tämän takia pitäisi saada asiakkaille aito inspiraation lähde, josta he saavat ajatuksia ja tietoa ja sopivassa määrin, kevyesti, huomaamatta myös tutustuvat XX:n tarjouksiin. Se ei saa olla hyökkäävää, koska ihmiset lakkaavat ottamasta tietoa vastaan, jos se tuntuu markkinoinnilta. Meidän pitäsi saada paljon pehmeämpi lähtökohta markkinointikeinoomme.

Jotta XX:n markkinointi näkyisi sivuilla, voisi siellä olla ladattavia kuvastoja, mutta suoranainen markkinointi olisi jätetty hyvin vähälle, muttei kuitenkaan unohdettu kokonaan.

Koska tarjoamme kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja, kuuluu mielestäni ideoiden anto myös palveluihin. Tämän voisi kenties luokitella jopa jälkimarkkinointiin, asiakas on ostanut sohvan ja blogista hän pääsisi katsomaan, mitä muuta voisi ostaa sohvan ympärille. Lisäksi näkisin, että blogi toisi meitä jopa lähemmäksi asiakasta. Asiakas tuntee tuotteet, tuntee sisustuspalvelumme, tuntee, että olemme Ajan hengessä mukana, kuten asiakaslupauksemme lupaa!

MITÄ? BLOGGAUSAIHEITA JA -IDEOITA


  • sisustussuunnittelijoiden toteuttamia sisustuksia (Asiakkaiden luvalla tietysti) pääsisi asiakkaille näyttämään miltä huonekalut näyttävät todellisessa ympäristössä helppo tehdä lisämyyntiä (näyttää, miten hyvin matto, sohvapöytä ja sohva näyttävät yhdessä tms.)
  • Uusia ideoita / Tulevia muoteja, esim. uusista tyynyistä ja huovista olisi saanut hyvän bloggauksen aiheen syksyn muotiväristä.
  • Keväällä bloggauksen aiheena Vihreä/limenvihreä (kuvauspaikkoja niin asiakkaiden kotona, myymälöissä, kuvausstudiossa tai miksei vaikka myyjien kotoa ottamia kuvia, jos heillä sellaisia on)
  • Sisustustyylisuunnat 
  • miten käyttää värejä. Esimerkiksi Turkoosi matto ja turkoosi tyyny, miten käyttää sisustuksessa, mihin muihin väreihin käy. Miten voi sisustuksessa käyttää oranssia, kultaista, vihreää, punaista...
  • Miten toteuttaa joulutyylit (yksi tyyli per bloggaus, pieniä tietoiskuja, idealähteitä, riittää bloggaamista useammaksi viikoksi)
  • perinteinen punainen
  • lumikuningatar valkea ja hopea
  • eksoottinen turkoosi-hopea
  • Puutarhatuotteita oikeassa ympäristössä ja eri tyylillä (yksi tyyli per bloggaus, riittää pidemmäksi aikaa)
  • Tildamainen puutarha (pastillinsävyjä huovat, mukit, tyynyt)
  • punainen teema (aurinkovarjot, mukit, matot)
  • meriteema (sini-valko-punainen, meriteema -tyynyt ja -huovat, sini-valko-raita matot..)
  • Ideariihi (auttaa myös myyjiä myymään tuotetta, kun voi näyttää, miten tuote istuu tyylisuuntaan)
  • mitä voi saada XX:sta, jos harrastaa 1950 -luvun sisustustyyliä 
  • modernisisustus
  • tietysti, miten yhdistää eri tyylisuuntia (moderni koti ja esim. kristallikruunu)
  • Uusia tuotteita
    • esim. uusi tuote, miten se sopii sisustukseen ja minkä mallistomme tuotteiden kanssa. 
    • Design YY tuotteista, historiaa, tuotteita, joita XX myy
  • Sisustuskiertueesta
  • Hyvistä tarjouksista MUTTA hyvällä maulla, ettei mene liian ostoskanavamaiseksi. Hyvä yhdistelmä ideoita, tietoa ja markkinointia.
    • esim. sänkytarjouksista. Juttu miten paljon ihminen nukkuu elämänsä aikana, kuinka tärkeää on oikeanlainen sänky ja jotain pientä tietoa (suuntaa antavaa) sängynvalintaan (kaikkea ei pidä kertoa, myyjän pitää myös päästä näyttämään ammattitaitonsa)
    • mattotarjouksia. Juttu esim. matoista, millainen hoitaa, kenelle sopii, miten tahrat saa pois ja siihen tietysti maininta mattosuoja-aineista). Mallikuva joko sisustuksesta tai intteristä. Mattojen uusista väreistä.

KETKÄ? BLOGGAAJAT

Sisustusblogin pitäjät riippuvat hyvin pitkälle, minkälaisen imagon haluaa tehdä blogilleen. Jos sillä olisi hyvin yksiselitteinen ilme, tietyntyyppinen ulosanti, tulisi silloin vain yhden tai kahden henkilön tehdä blogia, helpoin varmaankin antaa täysi vastuu markkinointipuolelle. Haittapuolena, että se työllistää, varsinkin jos haluaa blogata useammin.

Usein sisustusblogeissa kuitenkin ihmisiä viehättää pieni rosoisuus, se on oikeiden ihmisten tekemä ja persoonallisuus näkyy niissä. Tällöin bloggaajia voisi olla useampia, kuten

  • tuotepäälliköitä kertomaan uusista tuotteista ja miten niitä käyttää
  • sisustussuunnittelijoita kertomaan omista toteutuksistaan
  • muita innokkaita myyjiä, jotka haluavat antaa oman panostuksensa blogiin (en ehkä ihan allekirjoita tätä, mutta on olemassa tapauksia, jotka ovat innokkaita sisustajia myös kotona ja sisustavat kotiaan Askon tavaroilla)
  • myymälöiden visualistit, jotka laittavat intereitä ja sisustavat/ laittavat niitä


KUINKA USEIN?

jos vain markkinointipuolen ihmiset, sanoisin että kerran viikossa. (Salaisuus onnistuneessa blogissa on, että sitä päivitetään suht usein, kaikista aktiivisimmat päivittäin, joskus jopa pari kertaa päivässä.)

Jos enemmän ihmisiä, useamman kerran, pari-kolme kertaa viikossa

  • tarjoukset
  • uudet tuotteet
  • sisustussunnitelmat
  • inttereiden laitto

BLOGIESIMERKKEJÄ


  • Diagnoosi : sisustusmania (ollut esillä viimeisimmässä Koti ja Keittiö -lehdessä) http://diagnoosisisustusmania.blogspot.com/
  • Sisustuskärpänen (jos en ole ihan väärässä, joko nykyinen tai entinen XX:läinen) http://sisustuskarpanen.blogspot.com/
  • 2h+k http://kaksihuonettajakeittio.com/
  • 64m2 http://64nelioa.blogspot.com/
  • Sisustusta ja sitruunoita http://www.sitruunapuu.net/blog/
  • Ikea hacker (tuunaavat Ikeakalusteita) http://ikeahacker.blogspot.com/
  • The Ikea Blog http://theikeablog.com/
  • FlatPackOhio (Ohiolaisen Ikean blogi) http://flatpackohio.com/

Muilla hakusanoilla kuten Vepsäläinen blogi, Isku blogi tai Kaani blogi ei tullut tulosta blogien suhteen, joten olisimme aikalailla tiennäyttäjiä!

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Koti myydään mielikuvilla

Tämä on mielestäni loistava esimerkki, missä ruotsalaiset ovat meitä valovuosia edellä!

Kuvia ruotsalaiselta bovision -sivuilta
Suurinpiirtein saman hintaluokan asunto Suomessa.

Voin tietysti olla harvinaisen persaukinen ihminen, mutta jos minulla olisi 155 500 euroa, tiedän kyllä kumpaan rahani pistäisin, viisveisaamatta asunnon koosta tai sijainnista.

Siinä onkin mielenkiintoinen ajatus, miksi yli 150 000 euron asunto saadaan Suomessa näyttämään halvalta, mutta Ruotsissa se stailataan viimeisen päälle. Se on pirun iso raha. Mielestäni Suomessa saataisiin panostaa enemmän asunnonvälityksen kuviin, stailaukseen. Ei siihen tarvita Pientä pintaremonttia -porukkaa eikä Teuvo Lomania, kun katsoo nuita ruotsalaisia kuvia, huomaa miten pienillä jutuilla ne on tehty. Ja taidokkaalla valokuvauksella.

Tässä vielä vähän samalla linjalla. Tästä löytyy 155 000 eurolla saatavat, kalleimmat neliöt, 38,5 neliötä Helsingistä. Neliöhinta siis 4025,90 euroa / neliö. Mielestäni ei mitenkään päätä huimaava esittely ottaen huomioon hinta.

Vastaavasti Janakkalasta saisi kokonaisen kerrostalon samalla hinnalla. Tosin remonttikohteen, joten on odotettavissa, ettei esillepano ole maan parasta. Seuraava "varteen otettava" esimerkki toikin sitten yllätyksen Kouvolasta. Seuraavaksi edullisimmat neliöt 1581,6 euroa/neliö olikin jo suurinpiirtein fiksun näköinen. Ei nyt ihan yltänyt ruotsalaiselle tasolle, mutta mielestäni kuitenkin nästä suomalaisista kolmesta vaihtoehdosta paras.

Kun nuita kuvia katsoo, ei tarvitse ihmetellä, miksi käyn aina tuolla bovisionin sivuilla hakemassa inspiraatiota.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Åttå Drinkero

Joku aika sitten kehuin Gigantin mainosta, jossa John Cleese seikkaili hyvin yksinkertaisessa taustassa. Mainos oli mielestäni hyvä, koska siinä näytettiin, miten yksinkertaisesti voi mainoksiakin tehdä ilman tuhansien eurojen budjettia.

Tällä kertaa samalla tavalla on tehnyt vaikutuksen Åttå Drinkero -mainos. Mainos on käytännössä sellainen, että sen pitäisi ärsyttää minua tavattomasti, mutta jostain syystä en voi olla nauramatta sille.

Hahmon stereotypia ruotsalaisesta homoseksuaalimiehestä (luultavasti, en ole aivan varma, vahva tunne vain...) on sellainen juttu, joka jossain vaiheessa hyvin todennäköisesti tulee saamaan jonkin julkisensanan lautakunnan tai kilpailuviraston tms. jaloilleen ja antamaan nootit leimaamisesta tai muusta, mutta kun se on NIIIN loistava. Ja Kjartanin napapaita on niin mahdoton... Ja todellakaan tuollaisen miehen ei pidä lantiofarkkuja käyttää.. Kerta kaikkiaan loistava stereotypia!

Tämä mainos on mielestäni esimerkki tapaus mainoksesta, joka "potkaisee aisan yli". Jos mainos on "ihan kiva", ei se herätä ihmisissä intoa ostaa sitä, eikä se jää mieleen. Jos mainos on vulgaari, hävytön tai muuten vain rohkeampi kuin muut, herättää se keskustelua ja myös innostaaksen ostaa tuotteen.







post signature

PS. Niinhän siinää sitten kävi, että marraskuussa Mainonnan eettinen neuvosto pisti mainonnalle stopin.

"Yle: Åttå Drinkero syrjii homoja.Mainonnan eettinen neuvosto on antanut Hartwallille huomautuksen homoseksuaaleja syrjivästä alkoholimainonnasta. Neuvoston mukaan Hartwallin Åttå Drinkero -mainokset ja niissä esiintyvä Kjartan-hahmo antavat homoseksuaaleista stereotyyppisen kuvan. Asiasta kertoo Yle Uutiset.
Hartwall kieltää vastineessaan toimineensa hyvän markkinointitavan vastaisesti.
Hartwallin lonkeroiden ja siidereiden markkinointipäällikkö Niklas Koiso-Kanttila kertoi M&M:n haastattelussa lokakuussa, että Hartwallin ei ole tarkoitus loukata kampanjalla ketään tai nauraa ruotsalaisuudelle vaan nauraa ihmisten stereotypioille.
Mainoksen Kjartan-hahmo on norjalaiskoomikko Kristian Valenin sketsihahmo. Koiso-Kanttilan mukaan Kjartan puhuu mainoksessa ruotsin tai norjan sijaan skandinaaviskaa.
Neuvosto painottaa lausunnossaan, että vähemmistöryhmien syrjimiseen ei ole syytä suhtautua myönteisesti. "

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Ideat ja niiden yksinoikeus

Olen viime aikoina miettinyt oma kohtaiselta kannaltani, voiko idean perusteltu julkituominen, rikkoa jonkinsorttista patentti- tai työsuhdekeksintölakia. En uskalla ääneen vielä sanoa, mitä päivänselvää asiaa olen miettinyt ja kertonut meidänkin firman markkinointihenkilöille, mutta kukaan ei ole vielä ilmoittanut vievänsä asiaa sen pidemmälle ja olen tullut tulokseen, että asia on todennäköisesti laitettu mappiin Ö. Olen kertonut asian eteenpäin tammikuun lopussa ja nyt on mennyt kaksi ja puoli kuukautta, eikä asia ole edistynyt. Mieleni tekisi kertoa muillekin ääneen eteenpäin tämä ajatus, mutta rikkooko se nyt sitten lakia?

Asialle ei voi saada patenttia, se on keksitty jo aikaisemminkin. "Patentin saaminen edellyttää, että keksintö eroaa olennaisesti aikaisemmin tunnetusta" (suora sitaatti Opi Oikeutta kirjasta, Suojanen-Savolainen-Vanhanen). Se on vain markkinoinnin "väline", keino. Se ei myöskään ole työsuhdekeksintö, koska "työsuhdekeksinnöllä tarkoitetaan patentoitavissa olevaa keksintöä, jonka on tehnyt työ- tai virkasuhteessa oleva henkilö."

Se oli vain idea, joka mielestäni auttaisi markkinointia, toisi lisää asiakkaita ja saisi asiakkaat lähemmäksi ko. yritystä. Ei se oikein myöskään tunnu istuvan liikesalaisuuksiin. "Kukaan ei saa oikeudettomasti hankkia tietoa liikesalaisuudesta eikä käyttää sellaista tietoa. Työntekijäkään, joka on työssään saanut tiedon liikesalaisuudesta, ei saa käyttää tietoa oikeudettomasti." Jos asia on jo julkinen, mutta kukaan ei ole sitä tässä asia yhteydessä käyttänyt, ei se ole mielestäni liikesalaisuus.

Sitä ei voi patentoida, se ei helpota työtä (päin vastoin aiheuttaa itse asiassa vähän lisääkin sitä), se on julkinen, useiden käytössä.. Silti minusta tuntuu, että olen jotenkin antanut sen heille yksinoikeudella vinkkinä, rikkoisinko lakia, jos kertoisin sen muille, jotka eivät ole sitä huomanneet? Voinko saada sanktiota siitä, että en antanut firmalle tarpeeksi aikaa toteuttaa sitä, vaikka en tiennyt edes, etenikö asia eteenpäin?

Piru, että osaa olla ainakin moraalisesti hankala asia... Mitenkähän on markkinointipuolella? Jos esimerkiksi markkinointisuunnittelija keksii loistavan mainoksen, jonka oma firma hylkää, saako hän käydä kertomassa ideansa "freelancerina" toiselle markkinointifirmalle? Voiko ideaa omistaa?

Täytyy sanoa, että itse olen onnistunut omimaan tuommaisen Jari Parantais- mallin. Ennen olin sitä mieltä, että mieluummin pidän ideastani kiinni ja odotan, että saan sopivan hetken tuoda sen julki. Valitettavasti esimerkiksi erään vauvan tossumallin kohdalla kävi niin, että opettajani näki sen, jakoi mallin eteenpäin ja tänään sitä ohjetta jaetaan vailla kehittäjän nimeä. Samoin joidenkin esim. firmaideoiden kohdalla on käynyt niin, että joku onkin keksinyt samanlaisen idean samoihin aikoihin ja kunnia on mennyt hänelle. Nyt olen sitä mieltä, että jos en itse keksi sille heti käyttöä, jaetaan se eteenpäin. Näin minä olen sen jo ennen sanonut ja muut näyttävät kopioivan sitten minua. Ei tule sitä ikiaikaista purnausta "olen minäkin tuon keksinyt, ei vain itse kerennyt.." Voi vain sanoa, olen minä tuon hoksannut, viime syyskuussa, käy lukee vaikka blogini" =D